Suvun historiaa
Kurikan seurakunnan vuoden 1897 vihittyjen luettelossa on merkintä, jonka mukaan kirkkoherra A. Simola on vihkinyt itsellisenpoika, nuorimies Juho Jaakko Aleksanterinpoika Kiimamäen Miedon kylän Ala-Säntistä ja torpantytär Maria Sofia Annantytär Korkiamäen, nuorityttö Tuiskulankylän Isosta-Tuiskusta joulukuun 3. päivänä. Siitä alkaa suvun tarina.
Nuoripari asui Kiimamäessä vuoteen 1901 asti ja sinä aikana syntyivät Kaarle Aleksanteri (1998) ja Aili Loviisa (1899). Sitten perhe siirtyi Marian äidin taloon Korkiamäkeen ja siellä perhe kasvoi edelleen. Juho Feeli syntyi v. 1901, Frans Iisak v. 1903, Jaakko Villiam v. 1905 ja Eino Mikael v. 1908. Vuonna 1910 perhe muutti appivanhempien Annan ja Heikin kanssa Vähä-Tuiskun Kankaan taloon ja Juho ja Maria saivat sukunimekseen Kangas. Tuiskulankylän Kankaalla syntyivät Toivo Iisakki (1910), Aarno Samuel (1913) ja Arvo Heikki (1915).
Juho osti v. 1916 Anttila-nimisen talon Ilmajoen Pojanluomankylästä. On luultavaa, että isoksi kasvanut perhe vaati laveampia tiloja eikä ahkera isä pelännyt ottaa vastaan uusia haasteita. On ilmeistä, että Maria ei ole ollut kovin innoissaan muutosta. Joka tapauksessa eläminen jatkui varsin suurella tilalla Sudenmäellä, sillä tilan koko oli noin 150 hehtaaria. Talo sai nimekseen Kangas. (Kankaan talo ylhäällä kuvassa.)
Juhon ja Marian esivanhemmat löytyvät melkein poikkeuksetta Suur-Ilmajoen alueelta, joka on tosin ollut varsin laaja ulottuen Kauhajoen pitäjän eteläreunalta Ylistaron rajalle asti. Kankaan suvun juuret ovat Jalasjärvellä, Kurikassa ja Ilmajoella. Sukututukimuksemme on toistaiseksi löytänyt Juho Jaakko Kankaan isälinjan (jatkumo isästä poikaan) vanhimmat esi-isät Kurikan Nisulasta ja Jalasjärven Komsista 1600-luvulta ja Maria Sofia Kankaan äidin esi-isät 1600-1700-luvuilla ovat olleet Ilmajoen Rannon talon isäntiä. Tämänhetkinen sukututkimus on kerännyt tietoja 14 sukupolven ajalta.
Kun sukujen elämä on keskittynyt pienelle alueelle, ei ole ihme, että Juhon ja Marian esipolvihaarat leikkaavat toisiaan. Tutkimuksemme osoittavat, että molemmille voidaan löytää ainakin kahdet yhteiset esivanhemmat. Kun seurataan Juho Heikinpoika Vanhatalon (s. 1628, k. 21.12.1705, Jalasjärvi) ja hänen vaimonsa Agneta Sipintyttären (k. 5.3.1705, Jalasjärvi) jälkeläisten historiaa, havaitaan, että Juho ja Maria Kangas ovat tässä suvussa 7. serkuksia. Toisaalta kun lähtökohdaksi otetaan Jaakko Antinpoika ja Maija Jaakontytär Torala Ilmajoelta, jotka elivät 1600-luvulla, niin paappa ja mumman äiti Anna ovat heidän jälkeläisluettelossaan 6. serkkuja. Tätä kautta syntyy yhteys mm. laajaan Köykän sukuun. Tutkimus on löytänyt yhteyksiä myös Ilkan sukuun. Yksityiskohtia löytyy sukukirjan sukutauluista.
Juho ja Maria Kankaan suvulla ei ole mitään yhteyksiä muihin Kangas-nimeä käyttäviin sukuihin. Nimemme historia alkaa vuodesta 1910. Vuoden 2008 loppuun mennessä Juholla ja Marialla on ollut yhteensä 356 jälkeläistä viidessä sukupolvessa.
Maria Sofia ja Juho Jaakko Kankaan sukupuut ovat alla. Juuret ulottuvat 1600-luvulle. Puussa ovat lasten nimet ja syntymävuodet.
|